Reissussa kävin ja nyt onkin menny melkeen viikko siitä ku takas on tultu mut oli niin "rankka" matka, että on pitäny viikko toipua siitä..

Kiva oli tosiaan nähä ihmisiä pitkästä aikaa, mutta myös hieman surullisia ajatuksia nousi mieleen. Jotenkin, vaikka oon tosi helpottunu, ettei mun tartte enää siellä elämääni elää, tuntu niin pahalta, etten mä oo niitten ihmisten arjessa enää samalla tavalla mukana ku ennen. Enkä tuu enää koskaan olemaankaan.

Pienen hetken sitä miettii et olispa asiat vielä niinku sillon joskus ja samassa jo tulee mieleen et onneks ei oo. Ristiriitasia ajatuksia...

Ei se reissu ihan kokonaan mietiskelyyn kulunu, käytiin myös epätoivosilla puolukkareissuilla. Kaikkee ihmiset muuten metsäänkin käy heittämässä. Ahdistavaa. Ruostuneita tölkkejä, vaatteita, huonekaluja.. Puolukoita ei sit hirveesti löytynykkään.

Yhessä paikassa oli sukset, vaatteita, kengät puussa ja viinapullo maassa. Ite hiihtäjää ei näkyny missään. ;)

Noin viiden puolukan ja karjalanpiirakoiden lisäks mulla oli sit tuliaisina helvetillinen kurkunpääntulehdus. Sitä edelleen parannellaan ja syvennytään taas vaihteeks Paskakirjaan.