Yritän pysyy hereillä tonne kahteen asti ku sillon alkaa miesten 50 kilometrin kävely, niin ja tarkotus olis myös kattoo se, et pitänee olla hereillä myös viel kahen jälkeenkin.

Pysyäkseni hereillä oon lukenu netissä erilaisia blogeja, pelannu, ihmetelly Facebookis ja netissä palloilun lisäks funtsaillu asioita, TAAS. Mä mietin aivan liikaa..

Omaa elämääni tai lähinnä parisuhdetta ja oikeammin sen suhteen puuttumista oon siis mietiskelly. Ympärillä ku ei hirveesti pyöri sinkkuihmisiä ni väkisin tulee se ajatus mieleen, et voi ku mäki viel joskus löytäsin jonkun. Jotenkin mä silti pelkään jo etukäteen sitä tilannetta jos ny sellanen eteen vielä tulee.

Kuinka Tee suhtautuu siihen? Kuinka lapset ottaa uuden ihmisen vastaan? Hyväksyykö se lapsia? Kestänkö mä jonkun ehkä ihan erilaisia tapoja toimia? Jne, jne, jne..

Sitä miettii, et mieluummin on yksin ku ei jaksa noita kaikkia juttuja käydä läpi. Ei tarttis kellekkään selitellä mitään. Ei viittis tapella joutavista asioista.

Silti, olis niin kiva ku sais kaipaavia viestejä ja puheluita, joku pussailis ja halais, ottais illalla kainaloon...

ÄH! Miks pitää olla niin ristiriitasia ajatuksia?

Onneks tähänkin on se ratkaisu että ku 25vee kahen lapsen äiti ei välttämättä kuuminta kamaa oo noilla sinkkumarkkinoilla ni saan tyytyä tästä eteenpäinkin vaan haaveilemaan ja tappelemaan itteni kanssa..

Juna tais mennä jo, jäin asemalle. ;)